Lampaita ja bordercollieita

Etusivu » Esittely

Esittely

kalenteri

kesäkuu 2019
ma ti ke to pe la su
« Mar    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
Mainokset

PaiviOlen Päivi Nietosvaara ja asun mieheni Tapion ja hänen poikansa Heikin kanssa Varsinais-Suomessa, Kiikalassa. Tapio ja Heikki hoitaa tilaamme päätoimisesti ja minä puolestani käyn päivätöissä tilan ulkopuolella. Onneksi saan kuitenkin tehdä pari päivää viikosta etätöitä, jolloin jää vähän enempi aikaa osallistua tilan töihin, kun säästyy 5 tunnin matkustamiselta. Vapaa-aikana auttelenkin sitten parhaani mukaan lampaiden hoidossa ja muissa maatilan askareissa sekä tietty koulutan koiriamme tilamme työkoiriksi.

Meillä on reilut 500 uuhta ja kunhan uusi lampola valmistuu nostetaan uuhimäärä noin 800 uuheen. Rodultaan lampaamme ovat pääasiassa texeleitä. Kevät on aina kovin kiireistä aikaa, sillä silloin uuhet poikivat. Karitsointeja pitää valvoa tarkkaan, jotta tarvittaessa sitten voi auttaa hankalissa synnytyksissä tai muissa esiin putkahtavissa ongelmissa.

Tällaisen suuren lammaskatraan hallinta olisi ylivoimaista ilman upeita ja aina yhtä innokkaita paimenkoiria. Niitä meillä on kuusi ja kaikki ovat bordercollieita. Bordercollie onkin ehdottomasti paras rotu paimennustehtäviin. Harvalla karjanpitäjällä on ylimääräistä aikaa uhrata koiran kouluttamiseen, joten koiran täytyy olla helposti opetettava ja sen luontaisten paimennustaipumusten on oltava erittäin vahvat. Bordercollie on juuri sellainen. Siitä saa hyödyllisen apulaisen aika vähällä vaivalla ja jos haluaa vähän satsata koulutukseen, maksaa se vaivan moninkertaisesti takaisin.

Olen syntyjäni täysin kaupunkilainen, Helsingistä kotoisin, mutta mieleltäni olen aina ollut maalainen. Näin ollen maalaiselämään sopeutuminen ei ole tuottanut minkäänlaisia ongelmia, päinvastoin viihdyn maalla ja maatilan töissä paljon paremmin kuin kaupungissa. Koiria olen kouluttanut koko ikäni. Sain ensimmäisen sekarotuisen koirani (beage-suomenajokoira) kymmenen vuotiaana ja siitä lähtien minulla onkin aina ollut koira. Ensimmäisen koirani, Pian, kuoltua innostuin palveluskoiratoiminnasta ja hankin siskoni kanssa rottweilernartun. Tosin hankinta oli vähän sellaista ja tällaista. Soitettiin ensimmäiseen Helsingin Sanomissa olleeseen myynti-ilmoitukseen, jossa myytiin lyhytkarvaisia koiria. Äitini oli ehdottomasti kieltänyt hankkimasta pitkäkarvaista koiraa. Näin meille sitten tuli rottweiler, Milla. Kouluttelin sitä minkä taisin ja kävin ahkeraan koulutuskentällä oppia hakemassa. Kilpailin sillä avoimenluokan jäljillä, kunnes kisaura loppui kertaheitolla sen jälkeen, kun Millalta katkesivat ristisiteet polvesta. Tuohon aikaan leikkausmenetelmät eivät olleet vielä niin kehittyneitä kuin tänä päivänä ja leikkauksen jälkeen Millasta tuli täysin kotikoira.

Ennen Millan tapaturmaa se oli ehtinyt pyöräyttää maailmaan yhdeksän komeata pentua. Olin käynyt tässä välissä myös kasvattajakurssin ja sitä kautta sain myös kennelnimen, joka on Mustan Magian. Millan pennuista palautui minulle yksi narttupentu, Tilkku (Mustan Magian Matilda). Se oli takaisintullessaan puolitoistavuotias, täysin vailla tapoja, eikä se ollut edes huonesiisti. Tilkku osoittautui kuitenkin aivan mainioksi koiraksi. Sen koulutus eteni hyvin ja sain sen käyttövalioksi hakukokeesta. Kilpailin sen kanssa myös tokokokeissa ja kävin jonkin verran myös raunioilla. Se osallistui SM-kokeisiin (lajina haku) 3 kertaa saavuttaen sijoitukset 4., 6. ja 10. Lisäksi se oli rottweilereiden Suomen Mestari vuodelta 1989. Valitettavasti Tilkun ura päättyi juuri kun se oli parhaimmillaan, sillä se sairastui leukemiaan, joka vei sen todella nopeasti hautaan.

Tilkun jälkeen hain Ruotsista vielä yhden rottweilerin, nimittäin Punkin eli Fandangos Saran. Punkki oli ruotsalaisen haku- ja jälkilegendojen Gunvor af Klinteberg-Järverudin ja Sven Järverudin kasvatti. Punkki oli varsin erikoisen näköinen pitkän häntänsä kanssa. Tuohon aikaan Suomessa vielä typistettiin kaikkien rottweilereiden hännät. Lisäksi Punkki oli kropaltaan enempi ajokoiran kuin rottiksen näköinen ja näyttelyyn sillä ei ollutkaan mitään asiaa. Punkki oli tosi vaikea koulutettava, mutta sinnikkään kouluttamisen tuloksena sain sille kaksi voittajaluokan ykköstä hakukokeesta ennen kuin sekin satutti jalkansa niin pahasti ettei enää kyennyt hyppäämään kilpailuesteitä. Punkki jäi nuorena eläkkeelle ja eli pitkän sekä vaiheekkaan vanhuuden.

MinaReleRottisten jälkeen päätin alkaa harjoitella suojelua ja ainoa oikea koira siihen, ainakin tuohon aikaan, oli saksanpaimenkoira. Rele tuli minulle Sissinheimon kennelistä, jossa kasvattajana toimii Sirpa Pellikka. Relen oikea nimi oli Sissiheimon Donnerwetter. Rele oli todella nopea oppimaan kaikkea tottelevaisuuteen liittyvää. Se teki aina kaikki opettamani asiat vauhdilla ja iloisesti. Koulutan tottista aina siten, että koira on koko ajan vapaana, jolloin on pakko keskittyä siihen, että koira todella haluaa tehdä sen mitä pyydän, kun en voi sitä hihnalla väkisin mukana pitää. Käyttövalion arvo suojelusta jäi yhden ykkösen päähän, sillä Relen selkä meni aikaa myöten niin huonoon kuntoon ettei se enää selvinnyt kilpailuesteistä. Päätin kuitenkin tehdä siitä jonkin lajin valion ja treenasin sen kanssa sitten tokoliikkeitä. Relestä tuli upealla tulossarjalla FIN TVA. 13 kilpailua, joista 11 ykköstulosta ja 2 kakkostulosta. Kokeilin sillä myös viestiä. Treenasin ennen kisoja kerran kaverini kanssa, joka ei ole ollut koskaan koirakisoissa. Rele ei juossut hänelle. Mentiin kuitenkin rohkeasti kisoihin. Annoin kaverille repullisen tennispalloja ja ei siinä muuta tarvittu. Maastosta tuli täydet pisteet (200 pist.) ja kun tottiskin oli täysin pistein (100), sai Rele uskomattoman tuloksen, 300 pistettä. Ei siis ainuttakaan virhettä koko kisasuorituksessa.

Relen selkävaivojen takia jäi vielä nälkä treenata suojelua, kun se valionarvo jäi vai yhden ykkösen päähän. Hankin seuraavaksi Lauri Kanervalta Erkin (Jamroi Fredrik). Erkillä treenasin suojelua ja testailin sillä huvin vuoksi Ruotsissa Sven Järverudin luona oppimiani uusia hakutreenisysteemejä (ns. tuuli-ilmaisumenetelmä). Tuota uutta hakutreenausmenetelmää ei vielä kukaan Suomessa tosissaan käyttänyt, joten Erkki sai olla pioneeri tässä asiassa. Menetelmä osoittautui niin hyväksi, että aloin opettamaan sitä muillekin ja nyt tiedot ja taidot ovat niin laajalle levinneet, että tuolla menetelmällä treenaavat yhä useammat ja useammat koirakot. Erkki saavutti suojelusta koulutustunnuksen SchH3 ja hausta ykköstuloksen voittajaluokasta tunnuksella HK3. Jälleen kerran huono tuuri oli koittava meidän kohtaloksemme. Erkki sairastui äkillisesti ja jouduttiin lopettamaan juuri kun se oli parhaimmillaan. Diagnoosi oli pahanlaatuinen aivokasvain, jota ei voinut leikata.

MattiTässä vaiheessa olinkin saanut tarpeekseni sairaista koirista ja ennenkaikkea suojelutreenaamisesta, joka on mielestäni valitettavan usein silkkaa eläinrääkkäystä. Hävitin kaikki suojeluvarusteet ja hankin seuraavaksi koirakseni bordercollien. Matti (Tending Mack The Knife) muutti luokseni syksyllä 1999. Nyt voin sanoa, että minulle oli löytynyt se oikea koirarotu. Rakastin tuon pienen mustavalkoisen koiran temperamenttia, aktiivisuutta, rautaisia hermoja ja energisyyttä. Matti ei antanut periksi koskaan. Niin väsynyt se ei milloinkaan ollut ettei olisi ollut valmis lähtemään paimentamaan, hakua tai tottelevaisuutta treenaamaan. Matin kanssa treenatessa ei voinut kuin tulla hyvälle tuulelle. Se oppi tokokokeissa tarvittavat kuviot ennästysajassa ja olikin nopeasti FIN TVA (Suomen tottelevaisuusvalio). Hakukokeissa aloimme kilpailla vuonna 2003 ja Matti nousi erinomaisin pistein suorinta tietä voittajaluokkaan ja tuli käyttövalioksi (FIN KVA) Suomen Mestaruuskilpailuissa. Kaiken lisäksi se saavutti myös SM-kultaa hausta. Paimennus on ehkä kaikkein hauskin laji harjoitella. Siinäkin Matti osoittautui koulutettavaksi vaikkei ihan optimaalinen paimenkoirataidoiltaan ollutkaan. Se tekivarsinaiset työtehtävät aina täysillä. Lisäksi se toimi ihan mukavasti niissä muutamissa kisoissa, joissa sen kanssa kävin. Syksyllä 2003 tuli Matista Paimenkoirayhdistyksen JunioriSM-kisojen hopeamitalisti häviten voittajalle vain kaksi pistettä. Matti eli pirteänä pitkän elämän ja lopulta reilut 13 vuotiaana vanhuuden vaivat veivät voiton.

VilleVille (Knutstas Mille-Ville) saapui Ruotsista, Suomen Kiikalaan 4.7.2004. Villestä on kehittynyt varsin tyylikäs paimenkoira. Se paimentaa lampaita pehmeästi, mutta samalla erittäin määrätietoisesti. Se saa villit ja säikyt lampaat rauhoittumaan niin, että ne kulkevat Villen ohjauksessa tosi hienosti. Kisoissa ollaan myös käyty muutaman kerran. Ville tulee erittäin hyvistä suvuista. Emän suvussa on vahvoja paimenkoiria ja Villen emä, CMM’s Moa tekee töitä lypsykarjatilalla. Villen isä, Tony Ottesenin Tweed, asuu Tanskassa. Paimennuksen perusradan Ville läpäisi helposti syksyllä 2005. Villestä ei tullut kisakenttien tähteä, mutta arkisessa työssä se on ollut todella tärkeässä roolissa. Villen rauhallisuus ja kaunis eläintenkäsittely on tehnyt siitä varsin taitavan ja helposti ohjattavan työkoiran, jonka kanssa lampaat ovat tehneet mielellään yhteistyötä.

RitaSitä saa mitä tilaa eli etsin tulevaksi jalostusnartuksi vahvaluonteista koiraa ja sitä on Rita (Knutstas Rita). Pidän kovasti itsevarmoista ja vahvoista koirista, sillä ne pystyvät suoriutumaan niistä töistä, joita niille täällä meillä on tarjolla. Koulutusvaihe on hieman työläämpi, mutta vastaavasti koiraa pystyy käyttämään paljon vaativammissa töissä, kun sillä ei mene heti ”tassu” suuhun. Ritan ei ole ollut helpoin koulutettava koska sillä on valtavasti omaa tahtoa, mutta vastaavasti se on tosi älykäs ja selvittää monet työtehtävät ihan oman älykkyytensä ansiosta. Voin esim. lähettää Ritan hakemaan lampaita, jotka ovat menneet jonnekin piiloon ja luonnollisesti en voi käskyjä ja ohjeita antaa, kun en näe koiraa ja lampaita. Kun sitten aikani odottelen, tulee Rita lampaiden kanssa itsenäisesti ja tuo ne minulle. Rita suoritti Paimenkoirayhdistyksen Perusradan syksyllä 2006 hyväksytysti ja on nyt hyväksytty jalostukseen myös Paimenkoirayhdistyksen puolella. Se on myös suorittanut GkVallH testin Ruotsissa, sekä läpäissyt hienosti Suomen, uuden, virallisen paimennuskokeen saaden sieltä tittelit PPR1 ja PAIM1.

PiskiRitalla on kaksi pentuetta, joista ensimmäisestä jäi meille kasvamaan uusi työkoira Tapiolle. Eli Piski (Mustan Magian Piski). Piskistä kehkeytyi varsin tehokas ja taitava paimenkoira. Vauhtia tuossa sällissä oli vaikka muille jakaa ja se  peri äidiltään tosi vahvan luonteen. Toisaalta Piski on ollut helpompi koulutettava kuin äitinsä, joten isältä tuli juuri sitä koulutettavuutta, jota hainkin. Olen tosi, tosi tyytyväinen Piskiin. Se oli kyllä toistaiseksi paras paimenkoira, joka meillä on ollut. Kesällä 2009 Piski läpäisi Paimenkoirayhdistyksen perusradan, Suomen Kennelliiton perusradan saaden siitä tunnuksen PPR1 ja lisäksi sai paimennuskisoista I-luokasta PAIM1 tunnuksen ja II-luokasta PAIM2 tunnuksen, joka oikeuttaa kilpailemaan vuonna 2010 ylimmässä eli III-luokassa. Piski kilpaili sekä Kennelliiton että Paimenkoirayhdistyksen paimennuskisoissa korkeimmassa luokassa ja voitti mm. SBCAK:n yhdistysmestaruuden. Piski sai myös kunnian esiintyä televisiossa ja siitä olen erittäin otettu. Kun ohjelma tuli ulos, ei valitettavasti Piskiä enää ollut, sillä Piski kuoli tapaturmaisesti jäätyään traktorin peräkärryn pyörän alle. Tämä äkillinen menetys oli minulle todella rankka ja toipuminen tästä kesti pitkään … jos nyt olen vieläkään asiasta toipunut.

IitaIita (Knutstas Iita) hankittiin Tapiolle toiveena mahdollinen jalostuskoiran ura. Iita on erittäin nopea, sähäkkä ja aktiivinen narttu. Ei ihan niintä helpoimmin koulutettavia, sillä suurimman työn on saanut tehdä sen kanssa, että Iita oppii liikkumaan rauhallisesti. Kiitos upeimmista upeimman paimenkoira maailman huippuosaan Bobby Dalzielin, sain kuin sainkin Iitan toimimaan niinkuin pitää. Kisoissa Iita kuumenee vielä liikaa, mutta kotioloissa sen kanssa jo pystyy tekemään töitä ihan mukavasti. Iita sai pennut jo edesmenneen Luumun kanssa (Tapion ensimmäinen hyvä paimenkoira, josta meillä oli spermaa pakkasessa). Pennut ovat vielä paimenuransa alkutaipaleella, mutta jo nyt näkyy se, että tänne meille jätetyistä pennuista Laku ja Luumu jr. ovat varsin lupaavia paimenkoiran alkuja. Valitettavasti kolmas, Täplä, jouduttiin lopettamaan äkillisesti puhjenneen voimakkaan epilepsian vuoksi. Tämän epilepsiajälkeläisen vuoksi Iitaa ei tulla enää käyttämään jalostukseen.

LuumuTapla

Laku  Nuoria koiria tällä hetkellä on siis kolme: Luumu jr., Laku ja Mirk. Luumu ja Laku ovat Iitan pentuja ja Mirk taas tuo aivan uutta verta tähän aiempaan komppaniaan. Mirkin ostin Bobby Dalzielilta ja Mirkin suku on tosi mielenkiintoinen. Isänä Mirkillä on Bobbyn nuori, häikäisevän upea Jak. Ken on tuon koiran nähnyt kunnolla hommissa (nyt en puhu mistään kurssikoirana olemisesta) ei voi muuta kuin haukkoa henkeään. Se vaan on niin hieno. Mirkin emän emä taas on upea Intr. Supr. Champ Mo ja tuo emälinja onkin tosi hieno. Emän isä taas on Bobbyn oma Intr. Supr. Champ Joe. Upeita koiria kaikki tyynni. Aika näyttää mitä ominaisuuksia noista menestyneistä sukulaisista Mirk on saanut.Mirk

Näiden kaikkien koira-asioiden lisäksi, olen tässä vuosien varrella saavuttanut Palveluskoiraliiton ylituomaripätevyyden, startannut koirien kanssa kisoissa yli 100 kertaa, toiminut kisoissa järjestäjänä, tuomarina, pitänyt kursseja ja luentoja, toiminut kouluttajana koiraleireillä, kirjoittanut useita artikkeleita eri koiralehtiin, kääntänyt koirakirjoja ruotsinkielestä suomenkielelle ym. Nyt vanhoilla päivillä vielä aloitin opiskelun ja kaiken tämän lisäksi yritän vielä ehtiä tekemään käsitöitä ja muuta mukavaa mikä ei liity mitenkään koiriin tai työelämään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s